




Pörssitalo Virstanpylväitä
Julius Tallberg ja Viktor Ek ja muutamat muut liikemiehet ostivat tontin Fabianinkatu 14 pörssitaloa varten.
Arkkitehti Lars Sonck suunnittelee Pörssitaloa. Piirustukset hyväksytään 1910. Sonckia avustavat koristeiden suunnittelussa Max Frelander ja Gösta Kulvik.
Aktiebolaget Börs ja Pörssiklubi perustetaan. Pörssiklubilla on 176 perustajajäsentä, jotka merkitsivät kantaosakkeita. Pörssiklubin jäseneksi pääsi vain, jos osti osakkeita Pörssitalosta. Näitä erityisiä osakkeita pääsivät merkitsemään myös suurimmat pankit ja muutamat muut yksityishenkilöt.
Helsingin Kauppavaltuuskunta, Keskuskauppakamarin edeltäjä, alkaa valmistella Helsingin Pörssin perustamista. Komitea jatkaa valmistelua, ehdotus valmistuu helmikuussa 1912
Kesäkuussa kadun puoleinen osa valmistuu.
Helmikuussa Pörssitalo vihitään ja sisäsiivet, joissa ovat pörssisali, ravintola ja Pörssiklubin huoneisto, valmistuvat. Pörssisalia käytetään aluksi myös kaupunginvaltuuston istuntosaliksi.
25.4. pörssin säännöt vahvistetaan
7.10. Helsingin pörssissä tehdään ensimmäiset kaupat, vaihto: 10 Yhdyspankin osaketta. Seuraavana päivänä vaihto 10 Kansallis-Osake-Pankin osaketta. Pörssin ensimmäinen johtaja on Rafael von Frenckell
Pörssitaloon avattiin Grand Restaurant Börs, jota kutsuttiin lyhyemmin Pörssiksi
Ensimmäisen maailmansodan alkaminen sulki pörssin maaliskuuhun 1915 saakka.
Pörssi ostaa Aktiebolaget Börsin etuoikeutetut osakkeet pankeilta ja yksityisiltä samaan hintaan kuin mitä myyjät olivat niistä aikanaan maksaneet. Monet jäsenet myivät pörssille osakkeensa, koska klubi poisti säännön, jonka mukaan jäsenten piti omistaa talon osakkeita.
Kansalaissota sulkee pörssin tammikuusta toukokuun loppupuolelle.
Kansalaisjuhla päivällisineen 31.3. ravintolassa ja pörssisalissa P.E. Svinhufvudin Siperiasta paluun kunniaksi. Professori I.A. Heikel tuo rohkeasti esiin Suomen oikeuden itsenäisyyteen.
Ravintolan omistaja vaihtuu ja elämä ravintolassa vilkastuu. Sisustus uusittiin 1920-luvulla . Suunnittelijana oli David Frölander-Ulf. 1920-30-luvulla ravintolaa laajennettiin rakentamalla Peilisali. Ravintolaan liitettiin myös baari.
Hiljainen pörssi. L.M. Ericssonin Tukholman pörssin mallin mukaan toimittama sähkömekaaninen noteeraustaulu otettiin käyttöön. Uudessa järjestelmässä meklarit tekivät osto- ja myyntitarjouksensa pulpeteissaan olevilla näppäimistöillä.
Ravintolan nimi vaihdetaan Adloniksi
Pörssi suljetaan useita kertoja ja talvisodan alkaessa kokonaan. Avataan uudelleen huhtikuussa 1940
27.2. Pörssitaloon osuu pommi ja pörssikauppa siirtyy toisiin tiloihin. Pommi puhkaisi ylimmän kerroksen katon ja sammutusvesi valuu pörssisaliin. Tuli ja sirpaleet tuhosivat Pörssiklubin huoneiston.
Vuoristo yhtiöt vuokraa ja korjauttaa ravintolan Sonckin alkuperäistä toteutusta mahdollisimman hyvin seuraten.
Pörssille vahvistetaan uusi ohjesääntö. Pörssi lahjoittaa perustettavalle Suomen Pörssisäätiölle Pörssitalon osakkeet peruspääomaksi.
Julkihuudossa käytetty sähköinen noteeraustaulu korvataan elektronisella kaupankäyntijärjestelmällä. HETI-järjestelmä otetaan vaiheittain käyttöön vuosina 1987-1989.
Viimeinen julkihuuto pidetään pörssisalissa 30.3. Meklarit eivät enää kokoonnu pörssisaliin, vaan välittäjät alkavat käydä kauppaa omilla päätteillä toimistoissaan.
Arctia vuokraa ja saneeraa ravintolan. Sisustuksen suunnittelee Studio Kaisa Blomstedt. Ravintolan nimeksi tulee Pörssi.
Helsingin Pörssin tilantarve on mm. fuusioiden vuoksi kasvanut niin, että se ottaa käyttöönsä kaikki Pörssitalon toimistotilat ja osan liiketiloista.
Loputkin Pörssitalon liiketilat siirtyvät pörssin käyttöön. Pörssin lisäksi Pörssitalossa toimii ravintola ja Pörssiklubi.
Pörssin tiloja vapautuu katutasosta ja Muotiliikkeet aloittavat toimintansa.
Pörssitalo juhlii 100-vuotista historiaansa. Katso kuvia juhlista.
Toimijat
Historiallisessa Pörssitalossa on vuokrattavissa toimisto- ja varastotilaa. Kyselyt: jouni.nylund (at) tallberg.fi.
Näyttävä tilausravintola, jossa järjestetään juhlavia banketteja ja muita tilaisuuksia. Pörssitalon 1. ja 2. kerros. Tilavaraukset Royal Ravintoloiden kautta.
Helsingin pörssi on osa maailmanlaajuista NASDAQ konsernia. Pörssitalon 2. ja 3. kerros.
Pörssisäätiö on puolueeton säätiö joka edistää osakesäästämistä ja kehittää arvopaperimarkkinoita Suomessa. Pörssitalon 4. kerros.
Pörssiklubi on jäsenille tarkoitettu ravintola- ja klubitila. Klubi on perustettu vuonna 1910. Pörssitalon 4. kerros.
Weekend by Max Maran vaatteissa mukavuus yhdistyy nykyaikaan sekä naisellisuuteen. Pörssitalon katutaso.
Naistenvaateliike Muotikuu tarjoaa uniikkeja luomuksia arkeen ja juhlaan. Pörssitalon katutaso.
MaxMara Groupin uusin myymälä, jossa esillä entistäkin enemmän kokovalikoimaa. Pörssitalon katutaso.